Mies joka tiesi älyttömästi asioita

Keski-Suomella on ollut tuurin tynkää kun nuori teatterikoulusta valmistunut porukka päätti 1980 luvun lopulla heittää kirjaimellisesti tikkaa mihinkä päin Suomea mennään mullistamaan käsityksiä teatterista sillä alkuperäisemmällä tavalla, kiertämällä maata ja olemalla ennenkaikkea mahdollisimman vapaita ihan kaiken suhteen. Laitosteatterit nähtiin sisäänpäin lämpiävinä vaaran paikkoina ja koettiin olevan jopa esteenä omalle keihitykselle esiintyvänä taiteilijana. Näin sitten kävi että Teatteri Eurooppa neljä sai siivet alleen Saarijärven Kolkanlahdessa 1989 ja kantoa on riittänyt hyvin hyvin monien ihmisten iloksi jo 30 vuoden ajan.

Niinpä tämän teatterin kyseessä ollessa on puhuttava muustakin kuin teatterista, musiikista ja huumorista. On syytä ihailla vuodesta toiseen kestänyttä asennetta tekemällä ennenkaikkea hirveästi töitä, ja pitämällä teatteriarjen varjopuolet, ei asiaan kuuluvana, mutta sisäisenä asiana. Näytelmässä esiin tulleet viittaukset alkuaikojen talousongelmiin pysyivät suurelle yleisölle paljolti piilossa, vaikka olivatkin hyvin turhauttavia kun tilanne oli päällä. Moinen ongelma oli teatterille sankarillista elämänkoulua, mutta ei kunniakasta päättäjille jotka kovin nihkeästi tukivat taloudellisesti kummajaista joka poikkesi linjasta ajaen huonokuntoisella linja-autolla pitkin ja poikin Suomen maata, esittäen omanlaistaan hyvää teatteria lapsille ja aikuisille ja jota kansa rakasti.

TE4 toimi myös oman teatterikäsitykseni yhtenä monipuolistajana. Kävin kauan sitten katsomassa Anton Tshehovin Kirsikkapuistoa eräässä teatterissa. Yritin epätoivon vimmalla pysyä hereillä. Naapurin hengityksen syvetessä annoin periksi. Uneliaisuus ei ollut Kirsikkapuiston vika vaan syy oli teatterin taiassa joka ei syttynyt.

Toisaalta Kolkanniemen pappilan kesäteatterikatsomossa kohtasin 15 asteen pakkasessa Justiinaa näyttelevän Jukka Tapio (Panco) Pääkkösen haitari sylissä ilman paitaa sekä katsomosta lemahtavan glögihuurun, olipa pakko todeta: tää juttu muuten toimii.

Ensi-illassa toistui teatterille leimallinen tapa jota he ovat toteuttaneet jo Kolkanniemestä lähtien. Yleisö otetaan hanskaan koko teatterin voimin jo kurvatessaan autolla pihaan ja sama toistuu lähtiessä katsomalla silmiin ja tervehtimällä. Samalla tietysti peltivauriot vältetään. Pienet mutta kauniit eleet tarkoittavat sinulle tervetuloa ja hyvää matkaa ja olet meille mieluinen vieras. Näin koen asian laidan.

Merkkivuoden näytelmä oli ohjaaja, käsikirjoittaja Matti Kuikkaniemeä ihan oikeesti. Välillä hyvin rytmitettyä huttua ja välillä silmänurkat kostuu. Tarkempi analyysi on pakko luovuttaa yleisölle niin kuin oikein myös on. Kysymyksessä on enemmän kavalkaadi, eli kuvia vuosien varrelta ja avautunee paremmin jos on nähnyt E4:n tuotantoa enemmän. Tai sitten sillä ei ole merkitystä.

Teatterin pysyvään ilmeeseen kuuluva musiikki ja lavan kokonaan täyttävät hyvin harjoitellut tanssinumerot tuntuivat taas kerran hyvältä. Vähän jo vanhempana teatterin seuraajana pidän siitä että lavalla on myös balanssi, eli näyttämökuva säilytetään tasapainoisena. Ettäkö se olisi itsestään selvyys, ei muuten ole.

Näyttelijöistä varttuneempi kaarti Erkki Teittinen, Satu Säävälä ja Kunto Ojansivu kuuluvat lavakarismaltaan Mersedes- luokkaan. Nuoremmat ovat myös ammattilaisia, kuinkas muuten. Joukossa on ollut lähes aina myös harrastajia jotka laitetaan aina näyttämään parastaan, niin tälläkin kertaa.

Käsikirjoitus ja ohjaus Matti Kuikkaniemi

Rooleissa: Kunto Ojansivu, Satu Säävälä, Erkki Teittinen, Jyri Ojansivu, Paavo Honkimäki, Neljä Välilä ja Maiju Jokinen.
Avustajat: Tiuku Holma ja Sara Pitkänen
Muusikot: Topi Lepistö, Antti Parviainen, Jaakko Tabell ja Kalle Saarelma.
Lavastus: Matti Kuikkaniemi ja Ville Laine
Valot ja äänet: Ville-Matti Laine
Puvustus: Raija Niiniaho
Nuket: Matti Kuikkaniemi, Ville-Matti Laine ja Raija Niiniaho
Musiikin sovitus: Toni Lepistö ja TE4 Band
Koreografia: Neljä Välilä
Valokuvat: Jiri Halttunen
Toimisto: Päivi Hytönen
Talous: Pekka Lehto
Lipunmyynti: Nina Peränen ja Anu Vehviläinen
Tuotanto: Kimmo Suortamo

Teksti: Kari Taipale Kuvat: Harri Wickstrand