Caj Bremerin unimaailma ja muita kuvia

Taidenäyttely on aina kokemus. Kuinka koskettava kokemus on, sen ratkaisee monet muutkin seikat kuin itse taideteokset. Jos särkee selkää ja on vaikea liikkua se ei ratkaise sitä onko kokemus huono, se antaa vain toisenlaisen näkökulman. Epämukavuusalueella piipahtelu vihlovan selän kanssa antaa luvan olla ärtynyt ja silloin ajattelee että missä on se tuoli johon istua. Bremerin unimaailman kuvat päästivät kuitenkin onneksi sisälleen pieniksi tuokioksi, mutta hyvin palkitsevasti. Tavalla joka jää mieleen. Astuin tilaan jossa ei ollutkaan tilaa ulkoisille kivuille. Tilaisuudessa teoksiaan esitellyt taiteilija itse loi poikkeuksellisen hienon tavan päästä sisälle hänen maailmaansa, unessa ja valveilla. Hetkissä jossa kaikki alkoi auringon pimennyksestä sitten läpi metsien, jäähieleiden ja koko ajan auringon energiaa hyväksi käyttäen. Keskustelu uniikkien teosten kanssa myös omassa päässäni on palkinto siitä että tulin lähteneeksi. Kiitos siitä kuuluu myös Caj Bremerille ja hyville ystävilleni Harrille ja Anitalle. 

Teoksista pyydetty hinta a’ 3200 euroa on hämmästyttävän pieni summa kun ajattelee että teokset ovat uniikkeja. Johtuneeko siitä että teokset on rakennettu hyvin ohuelle japanailaiselle Kozo-paperille ja siitä johtuen niiden elinkaari on rajallinen. 

Bremerin mustavalkonäyttely Jyväskylän taidemuseolla oli taas tuttua ja turvallista mustavalkoiloittelua. Kyllä se vaan on niin että kuvasta tunnistaa tekijänsä. Luulisin niin, vaikka lukeudunkin amatööriosastoon Caj Bremerin ihailijoiden laajassa joukkossa ympäri maailmaa. Kalastuksesta elinkeinona ihailua harrastaneena mieleeni jäi vauhdikas kuva miehestä rientämässä saalista täynnä olevan verkon kanssa. Suomen lähihistoria on tunnistettavasti läsnä jokaisessa Suomessa oletussa kuvassa. 

Tarvittavaa kontrastia erilaisten kuvien välillä syntyi käynnistä Jyväskylän taidemuseossa taidemaalari Nanna Suden teoksia silmäillessä. Ei auttanut vaikka sai istua, sattui sisältä, ei selästä. Jostakin syystä tuli mieleen Pariisin Louvren 4×12 metrin kokoiset (Ranskan hovin tilaamat) sota-aiheisilla maalauksilla täytetyt pitkät käytävät. Miksi rakennetaa kuvia jotka ei anna mitään muuta kuin olla yksitoikkoinen tai vaikeasti lähestyttävä. On vain verta ja kuolevia hevosia tai sitten epäsymmetrisiä palavia latoja joissa tulikin on katsoja itse siirrettävä sinne kuuluvaan paikkaan. 

Tosin on syytä mainita asian toinenkin laita. Jos on riittävän herkässä tilassa niin tyhjä rapattu seinäkin herkistää ajattelemaan olevaisesta kauniita asioita. Katsoja saa häilyä taiteilija harvemmin. Kysymys on uskottavuudesta.

5.4.–8.6.2019 Jyväskylän taidemuseon Galleria ja Galleria Ratamo

Teksti: Kari Taipale
Kuvat: Harri Wickstrand

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.