Laimean eksymisen jälkeen, huolimatta navigaattorista, vastassa oli kalastaja Kimmo Liimatainen. Pitkä lupsakka ihminen komian talon pihassa ootteli kaupungin miehiä veneen kyytiin koska sovittu aika läheni. Iliman kättelyjä hyvät päivät toivoteltiin ja ajettiin autolla rantaan, koska ollaan kaupunkilaisia. Isäntä mönkiällä astioita ja hilettä kuletti. Rannassa odotti troolivene jota ihmeteltiin, niin oli poikittaista ja pystyä rautaa hitsattu paljon ja veneen lepuuttajia ja poliakin perä täynnä. Se rätti eli nuotta siinä isolla kelalla töitä jo ootteli. Kalastaja Kimmo lastasi jäähileet kyytiin ja sitten menoks.
Hytissä oli isosti tilaa ja lämmintä niin tunnelmaltaan kuin muutenkin. Alkoi matka pyyntipaikalle. Koko päivän aikana kyseltiin ja vastailtiin paljon. Ja voi todeta että viihdyttiin, ainakin me kaupunkilaiset. Ensin eteen avautui Keiteleen Karttuselkä koko lailla tyynenä, mitä nyt pientä liplatusta ehkä. Tuokiossa siirryttiin Konnevedeltä Äänekosken puolelle. Taivas repeili paljastaen aamuruskoa, josta kuvaaja kovin innostui ja jopa huokaili näpsytellessään.
Pahitun salmen jälkeen päästiin Koivuselälle ja nopsaan oltiinkin pyyntipaikalla. Kalastaja Kimmo on luvan antajien suhteen tyytyväinen. Soskon osakaskunnankin alueella ei ole muuta kuin hoidettu asiat ja kalastettu, eli vesien omistajien kanssa ei ole tarvinnut ohtaa rypistellä, puolin eikä toisin.
Kalastaja kiipeää rautahäkkyrän luokse ja alkaa nuotan laskutapahtuma. Näkee että ihminen tietää mitä tekee ja katsojakin vakuuttuu että miesten paljous olisi tuossa pelkästään haitaksi. Veden lämpö oli muuten 10,5 astetta.
Kun nuotta on saatu laskettua alkoi 3 km tunnissa etenevä varsinainen troolaus. Tutkat kertovat niin nuotan saaliin kuin sinne tulevankin liikkeitä. Pyydys ei kulje pohjia pitkin vaan muutaman metrin ylempänä. Kimmo Liimatainen kertoo ja se myös merkille pantiin tälläkin kertaa, ettei nuottaan ui jalokaloja, ei poikasia eikä isompia. Jos niitä haluaisi veneen pitäisi kulkea paljon kovempaa, hän toteaa. Muutenkin,- muikunpyynnissä kun ollaan-, muu kalakanta jää arvoitukseksi, myös ns. roska-kalan osalta. Kalastaja toteaa myös tämän lajin kalastuksesta sen että se on kalakantaa hoitavaa, siinä missä verkkokalastuskin. Hän kieltäytyy osallistumasta keskusteluun troolauksen turmiollisuudesta. Osakaskunnatkin pitävät huolen ja myös valtio siitä että troolaajia on sopivasti, ei liikaa. Ammattikalastajan on kerran vuodessa tehtävä myös ilmoitus saaliin määrästä valvojille.
Keskustelun lomassa tulee esille se että ammattimaista kalastusta tekee Keiteleen järvellä noin 10 joista troolia vetää 5. Nytkin nähtiin päivän aikana Karttu- ja Koivuselillä vain yksi verkkokalastaja, yksi uistelia ja tämä yhden henkilön pienehkö troolivene. Kimmo kalastaja ei kiellä etteikö joskus tulisi kalaa hyvinkin, mutta ”kyllä sitä liian kanssa aina pärjää,” hän toteaa ja hymyilee. Todeten senkin, että pankkikin muistuttaa että tuloksellista touhua pitäs enimmäkseen vaan olla.
Saaliin nostotapahtuma oli hienoa seurata. Ei määrästä tiedä muuta kuin sen että mätiä ei tänä vuonna tule paljoa, koska muikku katsoo almanakasta milloinka nousee matalikolle kutemaan, sanoo kalastaja. Toisin sanoen pitkään kestäneet lämpimät vedet ovat syyllisiä siihen ettei mätiä paljon tule, valo on se mikä sanelee. Lokit pitävät aikamoisen jemmakan nuotan ympärillä, vaikka paljon eivät kaloista kostuneet, siksi nopeasti nuotta on tyhjennetty ja kelalle taas yhden miehen toimesta pyöräytetty. Jaa että paljonko tuli, no paljon tai vähän, ihmeteltiin enimmäkseen että paljon paistoi aurinko. (tähän hymiö)
Talvisin kalastaja Kimmo Liimatainen pyytää pääasiassa verkoilla. Harrastuksena hänellä on hirven metsästys, joten uusiutuvien luonnon varojen äärellä elämä pyörii. Isona haaveena hänellä olisi että saisi tämän kertyneen tietotaidon kalastuksen osalta siirtää eteenpäin, samalla tavoin kuin hän on sen isältään saanut. Kertoo yhden neljästä lapsistaan olevankin kiinnostunut. Usein kertoo yksin kalastellessaan muistelevansa edesmenneen isänsä viisaita neuvoja ja on nyt kiitollinen yhteisistä hetkistä joskus tuiskussa- ja myrskyjenkin keskellä.
Teksti: Kari Taipale
Kuvat: Harri Wickstrand
