Päivittäiset arkistot: 24/05/2019

2 artikkelia

Vauhdin hurmaa

Sain lainaksi uuden pyörän. Kerskapyörän, jossa sähkö  ylämäessä  avustaapi. Epäluulo on aluksi suurta luokkaa, on maalima  sekasin jos mopetilla pittää pienetkin lenkit heittää. Vaihteitakin on het seittemän ja on näyttöruutua josta näkee koko välineen  sielun, eli nopeuden, avustuksen tehot, akkuvirran määrän ja montako kilometriä on ajettu. Pankkiasioita ei näyttöruudulta voi hoitaa eikä telekkarikaan näy. On eittämättä harmillista jos pitkääkin matkaa survoo menemään ja Kova lakisarja menee ohi ja saldoakaan ei näe. Onhan sitä käyty kuussakin, mitenkä sitä ei tämmösiä palveluja ole kehattu polokupyörään laittaa. Tää on kyllä välillä niin tätä. Myöskään pyörän nimi ei ollut miehisen näkemyksen mukaan ollenkaan sopiva. Sillä on nimittäin naisen nimi. Sitä luultavasti joutuu pilkan kohteeksi ihan aiheesta jos kaverit näkee että taas siinä mies Lyytiänsä piip. Ei naurata semmonen herkkää ihimistä ei. 

Noh, eka reissulla tapahtui sitten kertakaikkinen takin kääntö. Oikein kunnon VäyrySöinit.  Oikein hävettää, että voi mieli niin muuttua. Kun vaihteisto ja sähköavuteisuus aukenivat alkoi kerralla uusi elämä. Silimät kyynelissä ja vartalo muna-asennossa kirmailee mies. Ei ole kiire kottiin mökättämään, näläkäkin meinaa unohtua. Unissaankin mies potkii lakanat rullalle ja tapaileepi örinästemmallaan hummani hei- laulua. Ainoa mutta hommassa on se ettei ole irrottaa kahta tonnia, ei edes autoa myymällä, siitä kun ei saa pörssin mukaan kun viisi sataa . Asunnon myynti tietysti on aina mahdollista, mutta se taitas olla jo melekosta liiottelua. Jo pelkkä talon myynti ajatus kertoo äärimmäisen ihanasta höyrähtämis sairaudesta.

Teksti: Kari Taipale
Kuva : Harri Wickstrand

Kari polkee Ainoa

Caj Bremerin unimaailma ja muita kuvia

Taidenäyttely on aina kokemus. Kuinka koskettava kokemus on, sen ratkaisee monet muutkin seikat kuin itse taideteokset. Jos särkee selkää ja on vaikea liikkua se ei ratkaise sitä onko kokemus huono, se antaa vain toisenlaisen näkökulman. Epämukavuusalueella piipahtelu vihlovan selän kanssa antaa luvan olla ärtynyt ja silloin ajattelee että missä on se tuoli johon istua. Bremerin unimaailman kuvat päästivät kuitenkin onneksi sisälleen pieniksi tuokioksi, mutta hyvin palkitsevasti. Tavalla joka jää mieleen. Astuin tilaan jossa ei ollutkaan tilaa ulkoisille kivuille. Tilaisuudessa teoksiaan esitellyt taiteilija itse loi poikkeuksellisen hienon tavan päästä sisälle hänen maailmaansa, unessa ja valveilla. Hetkissä jossa kaikki alkoi auringon pimennyksestä sitten läpi metsien, jäähieleiden ja koko ajan auringon energiaa hyväksi käyttäen. Keskustelu uniikkien teosten kanssa myös omassa päässäni on palkinto siitä että tulin lähteneeksi. Kiitos siitä kuuluu myös Caj Bremerille ja hyville ystävilleni Harrille ja Anitalle. 

Teoksista pyydetty hinta a’ 3200 euroa on hämmästyttävän pieni summa kun ajattelee että teokset ovat uniikkeja. Johtuneeko siitä että teokset on rakennettu hyvin ohuelle japanailaiselle Kozo-paperille ja siitä johtuen niiden elinkaari on rajallinen. 

Bremerin mustavalkonäyttely Jyväskylän taidemuseolla oli taas tuttua ja turvallista mustavalkoiloittelua. Kyllä se vaan on niin että kuvasta tunnistaa tekijänsä. Luulisin niin, vaikka lukeudunkin amatööriosastoon Caj Bremerin ihailijoiden laajassa joukkossa ympäri maailmaa. Kalastuksesta elinkeinona ihailua harrastaneena mieleeni jäi vauhdikas kuva miehestä rientämässä saalista täynnä olevan verkon kanssa. Suomen lähihistoria on tunnistettavasti läsnä jokaisessa Suomessa oletussa kuvassa. 

Tarvittavaa kontrastia erilaisten kuvien välillä syntyi käynnistä Jyväskylän taidemuseossa taidemaalari Nanna Suden teoksia silmäillessä. Ei auttanut vaikka sai istua, sattui sisältä, ei selästä. Jostakin syystä tuli mieleen Pariisin Louvren 4×12 metrin kokoiset (Ranskan hovin tilaamat) sota-aiheisilla maalauksilla täytetyt pitkät käytävät. Miksi rakennetaa kuvia jotka ei anna mitään muuta kuin olla yksitoikkoinen tai vaikeasti lähestyttävä? On vain verta ja kuolevia hevosia tai sitten epäsymmetrisiä palavia latoja joissa tulikin on katsoja itse siirrettävä sinne kuuluvaan paikkaan. 

Tosin on syytä mainita asian toinenkin laita. Jos on riittävän herkässä tilassa niin tyhjä rapattu seinäkin herkistää ajattelemaan olevaisesta kauniita asioita. Katsoja saa häilyä, taiteilija harvemmin. Kysymys on uskottavuudesta.

5.4.–8.6.2019 Jyväskylän taidemuseon Galleria ja Galleria Ratamo

Teksti: Kari Taipale
Kuvat: Harri Wickstrand