Sain lainaksi uuden pyörän. Kerskapyörän, jossa sähkö ylämäessä avustaapi. Epäluulo on aluksi suurta luokkaa, on maalima sekasin jos mopetilla pittää pienetkin lenkit heittää. Vaihteitakin on het seittemän ja on näyttöruutua josta näkee koko välineen sielun, eli nopeuden, avustuksen tehot, akkuvirran määrän ja montako kilometriä on ajettu. Pankkiasioita ei näyttöruudulta voi hoitaa eikä telekkarikaan näy. On eittämättä harmillista jos pitkääkin matkaa survoo menemään ja Kova lakisarja menee ohi ja saldoakaan ei näe. Onhan sitä käyty kuussakin, mitenkä sitä ei tämmösiä palveluja ole kehattu polokupyörään laittaa. Tää on kyllä välillä niin tätä. Myöskään pyörän nimi ei ollut miehisen näkemyksen mukaan ollenkaan sopiva. Sillä on nimittäin naisen nimi. Sitä luultavasti joutuu pilkan kohteeksi ihan aiheesta jos kaverit näkee että taas siinä mies Lyytiänsä piip. Ei naurata semmonen herkkää ihimistä ei.
Noh, eka reissulla tapahtui sitten kertakaikkinen takin kääntö. Oikein kunnon VäyrySöinit. Oikein hävettää, että voi mieli niin muuttua. Kun vaihteisto ja sähköavuteisuus aukenivat alkoi kerralla uusi elämä. Silimät kyynelissä ja vartalo muna-asennossa kirmailee mies. Ei ole kiire kottiin mökättämään, näläkäkin meinaa unohtua. Unissaankin mies potkii lakanat rullalle ja tapaileepi örinästemmallaan hummani hei- laulua. Ainoa mutta hommassa on se ettei ole irrottaa kahta tonnia, ei edes autoa myymällä, siitä kun ei saa pörssin mukaan kun viisi sataa . Asunnon myynti tietysti on aina mahdollista, mutta se taitas olla jo melekosta liiottelua. Jo pelkkä talon myynti ajatus kertoo äärimmäisen ihanasta höyrähtämis sairaudesta.
Teksti: Kari Taipale
Kuva : Harri Wickstrand